Annamme TUSKA APPROVED – suosituksen Sappee Bike Parkille.
Tuska on käynyt useamman kerran Sappeella treeneissä ja paukuttamassa bikeparkkia ”lämpimän” kesän kunniaksi. Uutta baanaa onkin tullut mukavasti lisää. Ajettavaa löytyy kaikille aloittelijasta eks-perttiin. Mukavana bonuksena vuokraamosta löytyy Mondrakerin laadukkaita vuokrapyöriä. Kokonaisuudessaan parkissa on aivan loistava meininki. Edellisillan sateen jäljiltä kuopat ja urat oli lapioitu täyteen ja pöytähyndien nokat ja landit on tasoitettu täryllä. Eräänä keskiviikkonakin muutaman testiloikan jälkeen iloinen bikeparkin setä vielä kysyi palautetta, että onko nokka hyvä vai muokataanko? Pöytien nokat lisäksi sellaisia, että kaikki niistä eivät heitä pystysuoraan taivaalle, jolloin pienemmälläkin vauhdilla voi lähteä hakemaan tuntumaa isomman kokoluokan hyndistä. After-ride-mahdollisuuksista on mainittava keskuksen ravintola, josta saa parkin aukioloaikana mukavasti murkinaa ja juotavaa. Iso käsi palvelusta Sappeelle!

@hulkkonenlauri: videota kurvailusta

Sappee Bike Parkin kotisivut

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.