Polen taival 27,5+ -kokoon jatkuu. Järeähköt endurorenkaat vaihtuivat seuraavaksi melkein-plussakoon renkaisiin, eli alle pyöräytettiin 27,5 x 2,8 koossa olevat WTB Trailblazerit. Vanteen sisäleveys on 24,5mm.

WTB:lle punnittiin atomivaakalukema 854 grammaa. Kuvio Trailblazerissa on melko matala kuten seuraavasta vertailukuvasta näkee…

Verrattuna WTB Trail Boss 2,25″ (enduro)renkaaseen, leveydessä ero ei ole kovinkaan suuri. Ero on vielä pienempi verrattuna 2,35″ Magic Maryyn, mutta siitä ei tullut otettua kuvaa viime viikonloppuna. Suurempi ero on ilmatilassa, sillä matalampi nappula tarkoittaa että runko on pulleampi. Ensin ajattelinkin että melkoista huijausta tämä 2,8-tuumakoko, mutta kun tätä vertaa vaikka 2,1″ xc-renkaaseen jossa kuvio on samanlainen, niin sitten eron ymmärtää.

Sivuuprofiilissa on pieni ero ilmatilassa. Käytännössä ero tuntuu suuremmalta. Ajettaessa 2,8″ renkaalla, jäykkäperäinenkin tuntuu softtaililta, eli aivan kuin pyörässä olisi pieni takajousto. Pahimmat tärskyt tasoittuvat huomattavasti paremmin kuin xc-renkaalla.

No miten se mahtuu:

Polen takahaarukkaan mahtuisi vielä pari milliä leveämpikin rengas! Rohkelikot voisivat kokeilla jopa 3,0″ leveyttä. Etuhaarukan kanssa tilanne on toinen, eli 27,5″ Pikeen ei mahdu hyvällä tahdolla enää tätä 2,8″ kokoa pulleampi kumi, tilaa on jo nyt aika hintsusti. Sinne pitää jättää kuitenkin pieni rako kuraa ja kiviä varten.

No millainen pyörä on ajossa? Hitaassa vauhdissa pyörä tuntuu hieman raskassoutuiselta ja sellaiselta, että ei oikein kulje. En kokeillut rengaspaineilla muuttuisiko WTB:n rullaavuus paineita tiputtamalla, vaan ajoin varmuudeksi hieman kovemmilla paineilla, koska olen dentannut näitä kiekkoja oikein huolella tänä kesänä. Veikkaan että paineiden säätö ja renkaiden vaihto vaikka Schwalben vastaaviin tuotteisiin helpottaisi rullaavuutta hitaassa vauhdissa.
Vauhdin noustessa Pole ja sen geometrian ominaisuudet nousevat esiin paremmin. Pyörä ikäänkuin herää henkiin, rauhoittuu ja vakautuu samaan aikaan. Tulee olo, että pyörän voi käskeä läpi mistä tahansa. Jäin alamäkikivikkohelvetissä hieman enduropyöräkuskille, mutta toisaalta sellaisessa loivassa alamäessä, jossa oli myös kiviä mutta kuitenkin hieman helpompaa, jätin samaa kuskia. Taivalhan on suunniteltu melkeinpä XC-pyöräksi, joten ei ihan huono suoritus. Aivan tappojyrkissä kohdissa, joissa joutuu hidastamaan vauhdin ryömintään, geometria muistuttaa rajoistaan eli xc-asento siirtää painopisteen aika eteen. Jyrkät kohdat hoituvat kuitenkin kunnialla ilman sen kummempaa poistumista tangon yli.

Jos harkitset Pole Taival-rungon hankkimista 27,5 -projektiksi, niin kyllä sitä uskaltaa suositella. Kannattaa vain huolehtia että keulassa on sama axle-to-crown-mitta kuin 29-tuumaisessa vastaavassa. Sitäpaitsi kiekkoja vaihtamalla samasta pelistä kuoriutuu nopea xc-tykki!

Ylläs-Levi-seikkailu on tältä osalta ohi! Ohessa eeppinen koostevideomme, olkaa hyvä. Siinä on ainakin poro ja kaatuminen. Ja hyppy.

Reissun numeroita yhteenlaskettuna:

Ajoaika: 22h 32min
Vertikaalia laskua: 13205m
Energiaa paloi: 12514kcal
Matka: 194km

Viimeinen ajopäivä lähtee käyntiin! Nyt pitää olla tarkkana raportoinnissa, sillä päivän aikana tapahtui moniajoa kolmella eri rintamalla.

Lauri heräsi jo aikaisin survomaan aamupalaa kitusiin ja valmistautumaan Levin endurokisojen harjoituspäivään. Pyörä on saatu kuntoon ja mieskin on ehjä joten ei muuta kuin moottorimarssi Leville! Harjoituspäivä olikin sitten kohtuullisen haastava: ukkosen vuoksi hissit pysähtyivät melkein heti, ja Lauri sai tehtyä kokonaista yhden nousun hissin avulla. Loppupäivä menikin sitten rinteitä ylös rimpuillessa, mutta ilmeisesti kaikki erikoiskokeet tuli kuitenkin tarkastettua. Taisipa pari nousua päästä autokyydilläkin. Lauri oli taas hieman vastuuttomassa tilassa saapuessaan mökille takaisin, mutta positiivisesti ehjänä! Päälle päin oli kyllä aistittavissa hissittömyydestä aiheutuvat vieroitusoireet.

Samaan aikaan Ylläksellä: Tomi, Lasse ja Toni starttasivat kurvailemaan bike parkin nyt jo erittäin tuttuja baanoja. Intoa riitti parin tunnin nautiskeluun aamupäivällä, Lasse kurvasi hieman aiemmin mökille. Ilmeisesti alkuviikosta sattuneet pannutukset ja kalustotappiot olivat tälle reissulle tarpeeksi, sillä loppuviikkoa kohti ajopäivät ovat olleet aina toistaan ehjempiä.

Samaan aikaan Ylläksen mökillä: Zarni keitteli Janin kanssa norjalaista nokipannukahvia, ja kahvien jälkeen moottorimies lähti jatkamaan matkaa, nyt jo pikkuhiljaa etelää kohti (mutta toki voi vielä seikkailla hiekkateitä itärajalle päin, köh köh). Zarnillakin kertyi tosiaan ajoa tuhansia kilometrejä, toivottavasti näemme joskus esim. kuvagallerian aiheesta!

Päivä 7 numeroina:
Ajoaika 2h 7min
Nousu/lasku ???m
Kaloreita 1285kcal
Matka 27,23km

Seitsemäs päivä reissussamme oli viimeinen ajopäivä! Kahdeksas päivä oli taas ansaitusti “lepopäivä”, eli frisbeegolffausta Levin haastavalla baanalla kertaa kaksi.

Reissumme on kääntynyt jo loppuviikon puolelle, mutta ajaminen jatkuu! Tai no, tällä kertaa Jani on telakalla ja Toni, Tomi ja Lasse suuntaavat Ylläksen rinteeseen.

Ajon aikana oli hyvä myös pysähtyä kuvaamaan punaisen reitin kohokohtia.

Jokainen kuski taisi ylittää taas omat mukavuusalueensa tänään.

Retkikuntamme etäosallistuja Lauri saapui aamupäivän aikana Leville endurokisat mielessään ja pommitti pitkin päivää parkin reittejä, kunnes epäonnekkaasti takakiekko siirtyi epäsuoraan tilaan siinä määrin, että jo kiekon hätäoikaisu rinteessä kesti noin kolme varttia. Onneksi meiltä oli jo lähtenyt yksi autokunta katsomaan Levin meininkejä, joten Lauri saatiin pelastettua vastuuttomassa tilassa Levin kupeesta ja tuotua Ylläkselle. Ei niin kovinkaan yllättävästi iltaohjelmassa oli jälleen kiekon rihtausta – mutta tällä kertaa takakiekon! Vaihtelua!

Iltapäivällä saimme mukavan lisäyllätyksen, kun pitkään tuntemamme Zarni saapui Africa Twinillään piipahtamaan majoitteessa. Tarjosimme matkaajalle yöpaikan ja vähän suolapalaa. Usean tuhannen kilometrin mittaisen enduroreissun tapahtumia oli hienoa kuunnella illan mittaan.

Päivä 6 numeroina:
Ajoaika 3h 11min
Nousu/lasku ???m
Kaloreita 1815kcal
Matka 33,7km

Viides ajopäivä koitti jo hieman pilvisemmissä merkeissä, mutta kyyyyllä se aurinko sieltä lopulta putkahti näkyviin. Lasse jäi kyttäämään postin kuljetuksessa olevia etukiekon osia. Ensimmäistä kertaa myös tuuli alkoi vaikuttaa ajamiseen, kun aloitimme päivän kruisailun Ylläksen bike parkin baanoilla. Punaista reittiä ajaessa tunsi jo selvästi, kuinka tuuli painoi yhdistelmää ilmassa sivulle! Porot olivat myös muhjanneet muutamia mutkia melko pehmeään kuntoon, joten tänne ajamaan tulevia kehotetaan tarkastamaan reitti joka aamu. Muilta osin reitti oli kyllä hyvässä kunnossa, pitää vain muistaa ulkoa ne kohdat joissa rytmi rikkoutuu tavallista pienemmällä bermillä, ja mukavasti kulkee.

Reilun parin tunnin session jälkeen luovutimme ja siirryimme nappaamaan jotain pientä purtavaa Ylläsjärvellä Eelin kaupan vieressä sijaitsevaan Kelekka Kuppilaan (joo joo, se on oikeasti yhdyssana).

Positiivinen yllätys oli se, että ruoka oli oikeasti hyvää vaikka kuppilan ulkoasu on perusgrillin tasoa! Kympin hampurilaisateria ja alle seitsemän euron makkaraperunat siirsi nälkää tuntuvasti. Todella mahtava pikaulkoruokailupaikka, voimme suositella!

Saimme tietoa myös Lassen paketista. Ne olivat lähteneet Postin jakelukeskuksessa väärään autoon, ja seikkailivat nyt vähän eri kulmalla Lappia kuin pitäisi. Pienen neuvottelun jälkeen Lasse teki treffit autonkuljettajan kanssa, ja osat tulisivat hoitumaan saman päivän aikana Ylläkselle. Hienoa!

Ruokatauon jälkeen Tomi ja Jani päättivät lähteä tutkimaan Ylläksen ympäristöä polkujen osalta, sillä tällä reissulla on ajettu vasta parkissa. Janin maastontiedustelun pohjalta emme lähteneet yrittämään esim. Kesänkijärven suuntaan alakautta eli Keskisenlaen itäkautta, vaan suuntasimme ylempää Keskisenlaen ja Ylläksen välistä kohti Äkäslompoloa. Nousimme ensin hissillä Ylläkselle, laskimme sinistä reittiä alas ja siitä käännyimme takavinkkeliin vasemmalle suht ajettavalle polulle, joka vie lopulta Varkaankuruun. Tunkkaamista riitti jonkin verran. Reitiltä on myös mahdollisuus kurvata länteen tai itään, mutta halusimme käydä kertaamassa Varkaankurun “alamäkipitkospuut”. Yli kymmenen minuutin pitkospuulasku on kyllä kaikesta normiajosta poikkeava ja hauska.

Ohessa linkki käytettyyn reittiin.
Yllästunturin kierto

Varkaankurusta selvittyämme tapasimme pari ilmeisesti paikallista poikaa, jotka olivat fatbikeilla liikkeellä. He antoivat meille hyvät ajo-ohjeet: “menette tätä tietä ylöspäin pitkän matkaa ja käännytte sitten vasemmalle”. 😀
Noudatimme suunnilleen näitä ohjeita, mutta emme kääntyneet Kellokkaan luontokeskukselle vaan laskimme kohti Äkäslompoloa vauhdikasta latupohjaa pitkin. Aika nautinnollisia laskuja on saanut kokea tällä reissulla, ja kartasta tulkitsimme että ne eivät ole suinkaan ainoita ajokelpoisia tällä seudulla!

Äkäslompolosta Yllästunturi lännen kautta pururatoja kiertäen sitten takaisin. Eipä ole muuta sanottavaa kuin että todella puuduttavaa ja todella hapokasta. Tomi ajoi yhden poron makuulta ja saimme myös live-kuvaa talteen parista muusta porosta, jotka antoivat meille kohteliaasti tietä. Janilla alkoi olla melkoiset hengitystieoireet, joten seuraava miestappio alkoi tälle reissulle olla valmis.

Sillä aikaa kun kinnersimme reitillä, Toni palasi bike park-hommiin ja jauhoi tasaisen reipasta tahtia Ylläksen reittejä, sen enempää taukoja pitelemättä. Kilometrejä ja laskumetrejä kertyikin Tonilla mukavasti päivän aikana.

Sitten kiekonrakennukseen! Toivotaan toivotaan, että pinnojen pituudet on laskettu Hi5Bikesissä oikein. Ja olihan ne!

Päivä 5 numeroina:
Ajoaika 5h 0m
Nousu/lasku 3005m
Kaloreita 3087kcal
Matka 51,8km

Ajopäivä jälleen! Ja kuvauspäivä. Suuntasimme autojen nokat kohti Leviä ja sen bike parkkia. Lassen etukiekon osat olivat matkalla, joten vuokrapyörää alle. Mondrakerin Summum -dh-pyörä havaittiin hyväksi vuokrakamppeeksi. Tomi sai oman pyöränsä ajokuntoon edellisenä päivänä, joten tälle päivälle jäi vain hienosäätö, ja sitten rinteeseen.

Keli oli jälleen aivan uskomaton, itse asiassa koko viikon ylivoimaisesti kuumin. Mittari kolkutteli varjossa jo lähes kolmenkympin lukemia (no okei, 28 tai 29 mutta kumminkin). Käsittämättömän hienoa. Jopa hyttyset tykkäsivät helteestä, jonka Toni huomasi heittäytyessään paikallisessa metsikössä kanervikkoon kuvaamaan muita ohi kurvaavia kuskejamme. Makuupaikalla oli muitakin kavereita! Siellä missä hyttyset eivät viihtyneet, mäkäräiset juhlivat. Polvisuojan nurkan alla oli rivissä todisteet Janin pohkeesta poistetuista palasista.

Lämmittelimme ja tarkastimme kuvausreitit ajelemalla 4-5 laskua, jonka jälkeen pysähdyimme lounaalle. Levillä on ravintoa saatavilla kätevästi seisovan pöydän muodossa ja hintakin on maltillinen. Pöydän syötyämme nousimme hissiin ja ylhäällä aloimme sahata punaista reittiä. Kuvaaminenhan tapahtuu siten, että a) viedään kamerat kuvauspaikoille, b) kävellään / juostaan takasin ylös, c) hurautetaan kameroiden ohi ja pysähdytään, d) noudetaan kamerat. Ja toistetaan. Kuvaaminen on siis aika rankkaa, kun samalla on kuskattava kameroita, mietittävä kuvakulmia ja ajettavakin suhteellisen näyttävästi. Tämä kyllä maksaa itsensä takaisin materiaalissa, jota voi sitten ihmetellä kiikkustuolissa vanhoina päivinään eli ensi syyskuussa.

Yksi kameroistamme sai melkein lopputilin.

Kuvauskalustona meillä oli neljä GoPro-kameraa (2xGoPro ja 2xSession) sekä Olympuksen pokkari, joka myöskin kuvaa hyvää HD-videota. Valokuvia ei hirveästi räpsitty vaan keskityttiin videoiden tallennukseen. Majoituksessa muistikortit puretaan yhtäaikaisesti kolmelle ulkoiselle USB-kovalevylle jotta materiaali ei mene hukkaan, suosittelemme tapaa muillekin kuvaajille.

Itse ajamisessa on tapahtunut Tuskan kuskeilla mielekästä evoluutiota: se mikä vielä vuonna 2011 oli vähän hankalaa reittiä, tuntui nyt mukavalta ajettavalta. Myöskin dropit ja gapit alkavat olla enemmänkin vakiokamaa kuin yksittäisiä stuntteja. Jokainen kuski ylitti oman mukavuusalueensa tällä reissulla, ja taidot karttuivat roimaa vauhtia.

Tämä “tapahtuma”, eli etuperinvoltin harjoittelua improvisoituna, tapahtui jo sunnuntaina mutta unohtuipa laittaa linkki. Mutta tässä se on, olkaapa hyvä.

Reissulla ehdittiin käydä myös kalassa! Tomi narrasi useamman harrin perhollaan, mutta pieni koko varmisti sinttien pulahtamisen takaisin Äkäsjoen hellään huomaan.

Päivällisenä jotain nopeaa, eli ristikkoperunoita, kasviksia ruokakermassa ja pihviä. Kuvien ottaminen ruoka-annoksista on haastavaa, koska valmiit annokset eivät säily kovin pitkään…

Päivä 4 numeroina:
Ajoaika 4h 30min
Nousu/lasku 1575m
Kaloreita 2507kcal
Matka 22,9km

5.8.2016: sorry! Sivustomme oli teknisistä syistä nurin muutaman päivän, mutta ei hätää! Reissuraportointi jatkuu tällä viikolla!

Tällaisella pitkällä ajoreissulla on mahdollista pitää lepopäivä tai lepopäiviä ajamisesta, ja osittain se on tarkoituskin. Kroppa ehtii palautua kunnolla rajusta aloituksesta ja yleensä jotain muutakin on tarve tehdä, kuten nyt. Lasse varasi ajan lääkäriin kuvauttaakseen käden luiden tilanteen ja Tomi alkoi haeskella pyörään osia. Myös Lassen pyörän etukiekko oli solmussa, joten siihen etsittiin lääkettä.
Röntgenin jälkeen kaikki OK: ei katkenneita luita! Tomi löysi keinot ajamisen jatkamiseen Levin pyörävuokraamosta, josta heltisi riittävästi osia Pivotin ajokuntoon saattamiseksi. Hassua sinänsä että aivan vieressä sijainnut Ylläksen pyörävuokraamo ei taipunut moiseen joustavuuteen. Lasselle tilattiin kilkkeet etukiekkoon Hi5ibikestä, pikana.

Kaikki kunnossa? Ei tuossa kuvassa ainakaan mitään sen kummempia näkynyt.

Lohduttauduimme syömällä jotain mitä kaapista sattui löytymään.

Toinen ajopäivä päätettiin panostaa Levin suuntaan. Aamulla pakkasimme kamat autoihin, ja käänsimme nokat kohti Leviä. Ylläkseltä ajaa vajaan tunnin, joten siirtymä on siedettävän mittainen. Hissilippukin käy ristiin, kun lunastaa esim. tuon 6/7 päivän super bike passin.

Ja kaikki meni ihan hienosti siihen asti, kunnes Tomin Pivot tippui auton kyydistä, raahautuen etukiekon varassa hetken matkaa asvalttiin nojaten! Vikalistalle pääsi pikaisesti tarkastellen ainakin ohjaustanko, gripit, taka-akseli, jarrut ja polkimet. Tästä johtuen Tomi joutui tukeutumaan vuokrapyörään, ja illalla alkoi kiivas varaosien etsintä, jotta oma kulkine saadaan ajokuntoon. Osien saanti nopeasti näille leveyspiireille on vähintäänkin haastavaa, katsotaan miten onnistutaan!

Sitten rinteeseen ja tutustumaan Levin bike park-reittien tarjontaan. Mäestä löytyy yksi sininen ja varioiden kolme punaista sekä yksi musta reitti. Rauhallisesti ajaen laskulle tulee pituutta maksimissaan yhdeksän minuuttia, joten mukavan mittaisia siivuja on jälleen tarjolla (verrattuna Keski- ja Etelä-Suomen huomattavasti lyhyempiin laskuihin). Pöytähyppyreitä on hieman vähemmän kuin Ylläksellä, toisaalta vaihtelua ja esim. droppeja on enemmän. Metsäosuudet ovat erittäin viihdyttäviä. Musta DH-ratakin oli lanattu loppupuolen kivipuutarhan osalta niin sileäksi, että endurokuskikin saattaa nauttia siitä.

Jossain vaiheessa kurvailua Toni totesi, että GoPro on mennyt ohjaustangosta hukkaan! Sen oma teline oli katkennut ja jäljellä oli vain tynkä. Seurasi kiivas reilun tunnin metsästys, jotta muistikortille tallentuneet herkut eivät menisi kameran mukana kankkulan kaivoon. Ja ta-daa! Sieltähän se löytyi:

Tässä vaiheessa alkoi jo tuntua siltä, että olisivatkohan kaikki tämän reissun “tapahtumat” nyt kuitattu; Lassen kaatuminen, Tomin pyörä ja Tonin GoPro. Aika paljon kahdelle päivälle!

Päivä 2 numeroina:
Ajoaika 4h 44min
Nousu/lasku 2425m
Kaloreita 2405kcal
Matka 33km