P7220153b
Pakollinen porokuva, Lapissa kun ollaan.

Päivä 1 Ylläksen rinteessä! Ja Lasse kaatui ekalla laskulla suoraan rakkaan. Käsi on vähän kipeä, maanantaina pääsee röntgeniin katsomaan mitä käsille kuuluu!

Lauantai meni myös osittain järjestelyjä suorittaessa, sillä emme saaneet samaa majoitusta ajalle perjantai-seuraavan lauantain sunnuntai, joten jouduimme tekemään siirtymän varsinaiseen majoitukseen päivän aikana. Myös tulevana lauantaina on luvassa sama siirtymä. Molemmat majoitukset ovat tukevasti Iso-Ylläksen kupeessa, joten siirtymä ei ole pitkä (300 metriä). Tällainen operaatio kuitenkin sisältää yllättävän paljon puuhaa, mukaanlukien autojen, pyörien, kuskien ja kaikkien matkatavaroiden jumppaamisen paikasta A paikkaan B. Tästä syystä lauantain ajopäivää lyhennettiin hieman.

Kävimme heti avauspäivänä lunastamassa Levi/Ylläs Super Bike Passit 6/7 päiväksi(125 eur + kortti 7 eur), jotta optioita Ylläksen / Levin hissien suhteen olisi riittävästi tuleville päiville.

P7230156b

Sää paikanpäällä on kuin maapalloa hivelisi kaksi aurinkoa, sillä Ylläs paistattelee vähintään 24 asteen helteessä ja mollukka (mollukat) korventavat pilvettömän ilmakehän läpi. Ajopäivä sisälsi Ylläksen sinisen ja punaisten reittien tutustumista ja ajamista, ihan siinä määrin että Lasse, kuten edellä mainittiin, on jonossa röntgenkuvausta varten. Rakkaan kaatuminen ei ole suotavaa, kivet ovat kovia.

Ylläs tarjoaa jännittäviä tilanteita Bike-park-pyöräilyyn. Bermibaanat ovat kohtuullisen hyviä, mutta muutamia aika mielenkiintoisia ratkaisuja on mutkien suhteen keksitty. Ajajan pitää muistaa jatkuvasti mitä nämä ratkaisut ovat, jotta pyörä ei lähde singahtelemaan epätoivottuun suuntaan. Noh, pysyypähän mielenkiintoisena. Toni tutustui lähemmin Mondrakerin toimintaan (Dune RR) ja Tomi ylitti itsensä useampaan kertaan leiskauttamalla komeita droppeja. Ajopäivän päätteeksi pyörät oli kuorrutettu ohuella pölyllä, joka tekee varmasti höpöä liikkuville osille jos pesusta / voitelusta ei pidä huolta.

Illalla lähdettiin vielä frisbeegolffaamaan palauttavasti, ja tulihan sieltä Tuskan nimessä yksi rakkokin jalkaan.

Päivä numeroina:
Ajoaika 3h
Nousu/lasku 2200m
Kaloreita 1415kcal (Jani)
Matka 25,76km

Tags:

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.