Päivä kuusi reissussa – ja taas ajetaan! Jaoimme päivän kahteen osaan niin, että aamupäivän jälkeen pidettiin kunnon ruokatauko, ja iltapäivällä jatkettiin toisella ajosessiolla.

Helteisenä päivänä on hyvä pitää halutessa pieni huilihetki, sillä sää voi äityä varsin korventavaksi siinä puolen päivän pintaan. Malttamattomampi voi toki mennä korkeammalle ajamaan, jolloin sää on armahtavampi skandinaaviselle nahalle.

Aloitimme ajelun laskemalla L2A:n pohjoisosasta yleisen uimalammen vierestä starttaavaa punaista reittiä, joka laskee Mont De Lansin kylään 1230 metriin. Heti aamusta olikin unihiekat karistettava, sillä reitin yläosa tarjosi jyrkkää baanaa ja jyrkkiä bermikäännöksiä. Loppuosalla oli hienoa kovavauhtista loikotusta pitkin metsää, mikä on mukavaa vaihtelua avoimessa laskettelurinteessä ajamiseen. Ehdottomasti kokeilun arvoinen pätkä jota voisi ajaa enemmänkin. Puolessa välissä reittiä on kohtalainen stunttisektiokin, jossa puulaitureiden ystävä huomaa viihtyvänsä. Reitti kannattaa katsastaa etukäteen ennen kovimpien linjojen ajamista, kuten kaikkien muidenkin baanojen kohdalla on syytä tehdä. Mont De Lansin hissi ei ole korkeanpaikan kammoisille, sillä kyseinen kahden hengen tuolihissikitkutin oli sarjassamme pienintä mitä L2A:sta löytyi. Pyörät ja kuskit siirtyvät sillä kuitenkin riittävän tehokkaasti ylös, mutta ei kovin nopeasti.

Pienen tunkkauksen jälkeen siirryimme Vallee Blanchen sinisen reitin kimppuun, joka oli edellisen päivän tapaan aivan erinomaisessa kunnossa. Vaikka korkeuseroa on vähemmän, niin tätä jaksaa suositella päivä toisensa jälkeen. Sinisellä on myös laiturihyppy, jossa edellisen päivän fotot saatiin napattua. Teki mieli varata mukaan moottorisaha, sillä taustalle kasvanut koivu peitti kuvauksellisessa mielessä ilkeästi taakseen yli kolmekilometriset huiput. Jätimme koivut kuitenkin rauhaan.

Seuraavaksi nönäytimme Jandri-hissillä jälleen lähes 3200 metriin, josta valikoimme ajettavaksemme alas tulevat siniset reitit. Nämä ovat ihan OK baanoja, mutta yllättävällä tavalla näistä yläosan sinisistä tulikin haasteellisia. Nimittäin tässä vaiheessa yläosan veitsimäinen ajoalusta alkoi lunastaa uhrejaan renkaiden ja jarrupalojen muodossa. Kun olimme suorittaneet Rocky Linen, Tonin jarrupalat pitivät “hassua ääntä”. Äänen selityskin löytyi, kun jarrupaloihin liittyvä teräksinen jousi oli hypännyt palojen väliin, ja näin tuotti eksoottista säksätystä. Palatkin olivat kohtuu valmiit. Vaihdoimme palat rinteessä. Pitäkää varajarrupaloja juomarepussa! Kun huolto oli suoritettu, Tomin takarengas oli tyhjä. Sujautimme tubeless-kiekkoon sisäkumin. Pitäkää varakumeja juomarepussa! Puolen tunnin huoltobreikin jälkeen pääsimme jatkamaan alas.

No niin. Sitten vihreälle Langelle eli ns. kotibaanalle, vauhdikkaat kurvailut ja syömään. Iltapäivällä ajoimmekin hieman alempana tuttuja ja nyt hirveästi pöliseviä reittejä, Lange – Diable – Lilith – yhdistelmää. Vauhdikasta rinnebaanaa ja kädet kunnolla kipeiksi! Isoja pöytähyppyreitä ja maukkaita step-downeja sekä tietenkin jarrupattien maustamia hienosti rakennettuja bermejä! Kaikki tykkää!

Tässä vaiheessa pyörät alkavat esittää itse kullakin ihmeellisiä ääniä ja erilaisia “ominaisuuksia” alkaa nousta esiin. Yllätyimme siitä, kuinka hanakasti yläosan reitit syövät renkaita. Ilman tubeless-litkuja olisimme vaihtaneet jo kymmeniä sisärenkaita (Stanin maksettu mainos). Lasse haki jo kaupasta lisää jarrupalojakin. Kuskit tuntevat kehossaan menneiden päivien rasitukset, mutta toisaalta päivittäiseen ajamiseen tottuminen, lyhyemmät välipäivät ja reittien tuntemus painaa vaakakuppia toiselle puolelle. Hiertymiä ja/tai mustelmia on kaikilla, mutta eteenpäin, eteenpäin pusketaan…

Ajoaika: 6h 31m
Matka: 64km
Maksimikorkeus: 3167m
Nousu/lasku: 5375m

[nggallery id=150]

Tags:

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.