Nyt ajettiin! Vajaassa kahdeksassa tunnissa kierrettiin Le Tour de Portes du Soleil niin pitkälle kun ehdittiin ennenkuin hissit menivät kiinni. Reitti kävi myös reilun lenkin Sveitsin puolella. 85 kilometrin lenkuramme kävi korkeimmillaan 2260 metrissä ja olosuhteet olivat vähän kaksijakoiset

: aamulla oli sumuista ja kosteaa ja reitti ei kuivunut koko päivän aikana. Myös makeimmat maisemat (mm. Mont Blanc) jäivät pilviverhon taakse. Toisaalta iltapäivällä aurinko alkoi näyttää voimaansa ja viimeiset 3-4 tuntia ajettiin todella mahtavassa, lämpimässä kelissä ensimmäisen kerran koko reissulla!

Meillä on ollut nyt näitä episodeja alppilehmien kanssa, ja niin oli taas. Arvon ”rouvat” kun päättivät käyttää samaa reittiä mitä meidän piti laskea alas. Noh, pienen jonottelun jälkeen ja vajaan kilometrin yhteisen taipaleen jälkeen ammut ulkoistivat itsensä baanalta, ja taas päästiin laskemaan urku auki.

Ei tullut helposti tuo 85 kilometriä tänään, vaikka hissejä käytettiinkin. Tonin polttamat 7000 kilokaloria paljastavat sen. Ajettavaa tai työnnettävää nousua oli erittäin paljon. Kuten aiemmin sanottu, kaikki alamäet olivat erittäin mutaisia aina siihen asti, että Toni haki lähikontaktia Sveitsin kamarasta, ja ei se ollut kaukana muillakaan. Onneksi keli parani reitin edetessä ja fiilikset nousivat yhtä matkaa auringon paahteen kanssa.

Osan matkaa ajoimme saksalaisen entisen dh-ammattilaiskuskin kanssa ja hauskasti törmäsimme ekan etapin jälkeen vielä 2-3 kertaa päivän aikana, ja aina siitä jatkoimme jonkin aikaa samaa matkaa.

Huomenna lähdemme katsomaan, saisimmeko Mont Blancin massiivista kuvaa, josko nuo pilvet vihdoin lopettaisivat tuon pelleilyn?

Päivä 5 numeroina

Ajoaika: 7h 48m
Matka: 85km
Minimikorkeus: 903m
Maksimikorkeus: 2260m
Nousu/lasku: 4110m

(kuvissa on myös gps-reitti sekä korkeus/nopeuskäyrä)

Päivä 5 kuvina

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.