Päivään piti kertyä vain kaksi suurempaa huiputusta, mutta sain provosoitua lenkin aikana loput herroista siten, että kiipesimme vielä Kaunispäälle aivan lopuksi. Lähdimme siis täältä Laanilan mökiltä ja suunnistimme osittain luontopolkua, osittain retkeilyreittiä kohti Ahopään nousua. Ja millainen nousu se onkaan! Jyrkkyys on maltillista, mutta kivikko on erittäin loistavaa, isoja kiviä, pieniä kiviä ja sitten vain tavallisia kiviä. Rouheat, tahmeat renkaat ja teräksiset reidet ovat valttia.

Ahopäältä suunnistimme kohti koillista eli taas alaspäin! Seurasimme vaellusreittiä kurun läpi (täysin, joskaan ei aivan kokonaan ajettavissa). Jälleen noustiin Ahopään kyljelle, mutta vain osittain, koska reitti kääntyi taas alaspäin. Yksi kurun lävistys vielä, ja seuraavaksi reitti kääntyy erittäin maukkaaseen alamäkeen kohti Rumakurua. Ensin alamäki on kivinen ja tekninen, ja loppua kohti vauhti kasvaa. Alamäkeä voisi kokemuksena kuvata ultimaattiseksi nautinnoksi, (lisää tähän oma, parempi vertaus).

Rumakurulla tankkasimme kuskit makkaroilla, kun kolmen hengen vaeltajasakki suostui lainaamaan valmista nuotiotulta toimenpidettä varten. Navakassa tuulessa tuli melko nopeasti vilu, joten jatkoimme pötköjen sisäistämisen jälkeen välittömästi matkaa. Suuntasimme tuttua retkeilyuraa kohti Iisakkipään lakea, jälleen kerran. Tällä kertaa kiersimme Tomin kanssa Iisakkipään “takaa” koukkaavaa retkeilyreittiä ylös, mikä osoittautuikin loistavaksi vaihtoehdoksi suoraviivaisempaan tunkkausreittiin verrattuna. Kannattaa siis seurata vihreitä tolppia, jos on menossa laelle pyörällä.

Ahopään lasku kohti Rumakurua

Iisakkipään laelta valitsimme alas saman suoraviivaisen reitin kuin maanantainakin. Tällä kertaa muistijälkeä oli vähän jäänyt, ja alamäestä suoriuduttiin varsin vauhdikkaasti. Iisakkipään lasku saattoi olla kaikkein paras alamäki koko matkalla heti Kultahaminan laskun jälkeen, joten paras alamäki löytyi yllättävän läheltä!

Pienen arpomisen jälkeen päätimme vielä huiputtaa Kaunispään, ettei se jäisi kummittelemaan takaraivoon. Nousimme huipulle suoraan ulkoilureittiä (taitaa olla talvella laskettelurinne), ihmettelimme laella hetken maisemia ja pommitimme alas hissien välissä olevia rinteitä pitkin, koska kartan mukaan siinä piti mennä polku. No eipä mennyt, mutta onnistui se lasku näinkin! Jussi sai sulatettua jarrulevyyn ajohanskansa mäen alla, joten jarrutettavaa riitti.

Kaikilla reissuilla on se viimeinen ajopäivä, ja niinhän se tälläkin matkalla kävi että pari tuntia sitten noustiin viimeisen kerran pyörän selästä mökin pihassa. Ajohaluja (ja polkuja) jäi vielä vaikka kuinka, vaikka jalat kyllä ovat eri mieltä, varsinkin Jussi kommentoi alamäkipyörällä ajosta, että aivan kuin turbodieselistä puuttuisi turbo kokonaan. Valtatien läntinen puoli jäi kokonaan ajamatta! Sinne jäi Kulmakuru ja Maailmanpankki. Toisella kerralla sitten.

Päivän gps-track löytyy tästä linkistä.

Tags:

3 Responses to “Keskiviikon kolme nousua ajettu!”

  1. TimoF Says:

    Ivalojoen Kultalaan vievä 12km vaellusreitti tuli ajettua heinäkuussa, Palvelukeskus Kiehisen oppaan mukaan “semmoista tasaista kangaspolkua se on”. No, ei se ihan kokonaan sellaista ollut…mutta ehdottomasti suositeltava reitti, jos haastetta kaipaa. Jossain sielläpäin se Maailmanpankki vissiin on.

    Fillari kannattaa suosiolla jättää jemmaan about puolitoista kilometriä ennen Kultalaa, kyllä se mäki on ehkä alaspäin ajettavissa (paitsi lopun portaat) mutta ylöspäin oli kivempi kiivetä ilman pyörää.

  2. Jani Mähönen Says:

    Onko sulla tuosta omasta reissusta jonkinlaista GPS-käppyrää olemassa?

  3. TimoF Says:

    Ei oo käppyröitä, käytännössä näillä ohjeilla mentiin: http://www.luontoon.fi/page.asp?Section=6689

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.