Kuten edellisessä postauksessa kirjoitettiin, Toni ottaa huilia tämän päivän, kurkku on sen verran kipeä ja kuumettakin saattaa olla. Huomaa siis että tässä tämän jutun alla on toinenkin raportti joka koskee eilistä päivää!
Tomi ja Jani lähtivät siis tänään kahdestaan. Keli on ollut erittäin kylmää, tuulista ja sateista (+8c). Reitti valittiin singletracknarvik.com – sivuston tarjonnasta soveltaen. Toni heitti päivän kuskit Stone Valleyn suulle, ja sieltä aloitettiin reitti, jonka päässä on noin 800 metrin korkeudessa, pystysuorien seinien ympäröimä kirkasvetinen lampi. Lammella on syvyyttä 34 metriä.
Karttakuva (paluureitti punaista viivaa pitkin):
http://singletracknarvik.com/images/kart/Karkevagge.jpg
Laakson pohjukkaan on merkitty karttaan kaksi polkua, ja ihmettelimme miksi singletracknarvikin poijjaat ovat polkeneet samaa puolta kahteen suuntaan. No sehän selvisi sitten kun ajettiin sitä vähemmän ajettua reittiä, tai siis emme ajaneet vaan talutimme! Reitti on kyllä niin vähän kulutettu, että suosittelemme käyttämään sitä toista (kartassa punaista) reittiä, jos ikinä tuonne menette.
Poltimme solan pohjukkaan pääsemiseen yli kaksi tuntia, ja matkaa oli vain neljä kilometriä. Antaa ideaa siitä, kuinka rankka nousu oli. Reitti oli erittäin märkä ja keli käsittämättömän vaativa. Vedenylityksiäkin suoritimme vähintään parikymmentä kappaletta, ja lumiesteitä oli riittävästi. Maisemat olivat kyllä huikeat, sillä koko paikkaa reunustaa noin kilometrin korkeusluokkaa edustavat vuoret. Aivan kuin oltaisiin matkalla Taru sormusten herrasta – tarinan Mordoriin…
Perillä räpsäytimme pari kuvaa lammesta ja käännyimme välittömästi ympäri, sen verran kova raesade, tuuli ja kylmä ilma piiskasi torsoa. Siitä alkoikin sitten nautinto, sillä kylmistä sormista huolimatta alamäki sitä oikeaa reittiä oli aivan mahtava. Lammelta katsottuna reitti on ensin suurten järkäleiden kiertoa, sitten nummimaista pieniä ala- ja ylämäkiä, ja loppureitti E10-tien varteen on jo lähes deehoomaista rynkytystä. Siis toisin sanoen mahtava lasku.
Solasta päästyämme käännyimme Rallarvegenille, joka on vanha tienpohja, jota on aikanaan käytetty Pohjois-kalotin rautatien rakentamiseen. Reitti seuraakin aika tiiviisti rautatietä, ja vaikka merkinnät ovat vanhentuneet ja hävinneet, reittiä oli melko helppo seurata. Poljimme melko samanlaista vaivaiskoivikkopolkua takaisin mökille, yhteensä 18 kilometriä. Loppumatkasta taisimme hieman hätkäyttää alamäessä mutkan takaa ilmestynyttä mummoa, mutta siitäkin selvittiin tervehdyksillä puolin ja toisin.
Koko päivälle tuli matkaa reilut 33 kilometriä ja ajoaikaa kulutettiin 5,5 tuntia. Tunturin kilometrit ovat melko paljon työläämpiä kuin kotoisemmassa Keski-Suomessa!!
Kun palasimme mökille, kotitonttu Toni oli tehnyt valmiiksi keittoa, joka sisäistettiin aidon Valio voin ja lapin rieskan kera. Ai jai.
