Tänään kohtasimme raporttia tehdessämme hieman teknisiä ongelmia, kun tietokoneen langaton verkkokortti päätti lopettaa yhteistyön. Tästä syystä kuvavuodatus ilmeisesti menee huomiselle päivälle.
Starttasimme joka tapauksessa aivan Abiskon vieressä nousevaa Njullan-vuoren huiputusta ajatellen. Ensimmäisenä kruisailimme eeppisen hienoa singletrack-polkua majoituksesta Abiskoon (n. 8+ km), jonka jälkeen alkoi eeppisen kova nousu. Kolmen – neljän kilometrin matkalla lähes 700 metriä nousua! Laskin piruuttani keskijyrkkyyden ja tulokseksi tuli 23%. On siinä maantiekuskeillakin ihmettelemistä.
Nousimme laskettelurinteen ja metsän puolella kulkevaa vaellusreittiä, koska hisseihin ei päästetä maastopyöräilijöitä ennen 1. elokuuta. Sujuihan se näinkin, mutta nousu oli kyllä murhaava. Päällä nautiskelimme hot dogit hissin yläasemalla, kera kahvin ja pullan. Tästä olikin hyvä lähteä ponnistamaan viimeiset noin 250 korkeusmetriä Njullanin huipulle. Kävi aika hyvä tuuri, sillä saimme matkaseuraksi myötätuulen – mikä toivotettiin tervetulleeksi, sillä kyllä hissiasemalle nousu rankaisi kuskeja melkoisesti.
Huipulla! Noin 1140 metrin korkeudessa on hyvä tuulettaa, ottaa muutama kuva ja kääntää nokka alaspäin. Alas laskimme Njullanin vieressä sijaitsevan vuoren ja ensiksimainitun välistä solaa. Laskeutuminen sisälsi erittäin teknistä singletrackia, talutettavaa kivikkojumppaa sekä semiteknistä singletrackia. Ohjelmaa siis oli, ja jokainen kuski taisi käydä tänään kyljellään! Solasta löytyy myös Ruotsin pisimmät luolastoverkot johon yritimme mennä vierailemaan. Olipa vain taas niin hyvin piilotettu (ei opasteen opastetta), että kartankaan kanssa emme löytäneet perille. Päätimme sitten että takaisin ei lähdetä, vaan jatkoimme laskua. Kirsikkana kakun päälle satuimme osumaan DH-baanalle, joka tuli melkein majoituksen viereen, joten kunnon vauhtihurvittelupätkä sattui vielä päivän lopuksi. Onneksi, sillä solan lasku oli ”hieman” odotettua teknisempi.
Päivän ajoaika 4:45, kilometrejä 21.
Ja ne valokuvat tulevat myöhemmin!!!