Björklidenistä kymmenisen kilometriä etelään sijaitsee Laktatjåkkastugan. Kyseessä on hiihtomaja, joka on rakennettu 1200 metrin korkeuteen, aivan 1400-metrisen vuorenhuipun viereen. Päätimme lähteä vähän testaamaan kalustoa ja tiedustelemaan paikallista maastoa, jotta ”oikeana” ajopäivänä olisi kalusto kunnossa, eihän majalle ole kuin kymmenen kilometrin matka.

Kymmenen kilometriä, joista lähes jokainen metri kovaa nousua, ja viimeiset kolme kilometriä upottavaa lunta. Arviot reitin kovuudesta eivät menneet ihan kohdalleen, hyvä puoli tässä on se että loppulasku kuittasi jälleen kaikki reitillä koetut haasteet. Hiihtomajalla tankkasimme kahvilla, palautimme varpaisiin tunnon ja käänsimme pyörät siihen asentoon, että etuakseli on taka-akselia alempana.

Neljä tuntia ylös, puolitoista alas. Reilut 20 kilometriä, ja kilometrin korkeusrajakin meni miellyttävästi rikki.

Videonpätkä katsottavissa tästä linkistä noin 15:00.

Viisitoista minuuttia kotimökille saapumisen jälkeen, alkoi sataa kaatamalla. Kohtuullinen ajoitus!

Joitakin huvittavia huomioita eiliseltä:
1a) yli tuhannessa metrissä saattaa olla lunta heinäkuussa,
1b) kisakengät kastuvat mukavasti lumessa kahlatessa,
1c) hiihtomajalla saa hyvää palvelua, lämmintä kahvia ja sukkia,
2) kannattaa ottaa riittävästi työkaluja mukaan (myös se eturattaan pultin vastakappaleen avain),
3a) kannattaa ottaa kaikkien pyörien lukkojen avaimet mukaan,
3b) ruotsalaiset ovat mukavia, kun lainasivat voimapihtejä.

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.