Sunnuntaina aloitimme polkemisen noin kymmenen aikaan. Piipahdimme Ahkun tuvalla varaamassa paluukyydiksi veneen, joka lähtee joka päivä Kultahaminasta kello 18.40. Miehestä otettiinkin mittaa tänään aivan erilailla kuin eilisellä pikkulenkillä. Sananparsi “jos ei sada tämän enempää, niin ei haittaa mitään” tuli tutuksi, satoipa miten kaatamalla tahansa.

Seurailimme Lemmenjokea etelään. Ensimmäiset yhdeksän kilometriä reitistä oli varsin nopeaa tykitystä, jonka jälkeen meno taantui taas ns. “normaalille” vaellustasolle. Reitti seuraili jokea korkean harjun päältä, joka tarjosi hienot näköalat lähes koko ajan. Tapasimme myös muutamia vaeltajia, ja kommentit varustuksestamme, tai lähinnä maastopyöristä, oli hieman epäuskoista: “voiko täällä ajaa?” kysymys paistoi vastaantulijoiden kasvoista aika pitkälle. Noin seitsemäntoista kilometrin kohdalla ylitimme joen venelossilla, mikä oli kahden pyörän kanssa kohtuullista tasapainoilua. Siitäkin kuitenkin selvittiin, vaikka jokivene osui samalle kohdalle juuri kun olimme ylittämässä jokea. Tästä eteenpäin reitti jatkui muutaman kilometrin erittäin ajettavana, ja pyörät nielivät kilometrejä ahnaasti.

Saavuimme hyvissä ajoin Ravadasjärven autiotuvalle, jossa oli paljon muuta porukkaa; vaeltajia, sekä kiinalaisen sanomalehden edustajia, jotka olivat tulleet tutustumaan Lappiin! Erään kiinalaisista tytöistä kysyessä missä voisi pestä kädet, opas osoitti jokea: tuossa. Liekö tyttö ollut vailla oikeammin hotelli helpotusta, mutta kädet jäivät kuitenkin sillä hetkellä pesemättä. Keitimme tuvalla evästä, pastapussi puoliksi.

Autiotuvalta kuljimme/konttasimme/kannoimme erittäin teknistä pikkupolkua noin 700 metriä Ravadaskönkäälle, jossa on upeat vesiputoukset.

Ajo alkoi hieman nihkeästi kohtuutäydellä vatsalla, mutta jokusen kilometrin jälkeen tuntuma liukkaisiin juuriin löytyi, ja ajo alkoi maistua. Lisäsimme tahtia ja loittonimme Lemmenjoesta kohti Maddis Ravadaksen telttailualuetta, josta odotimme pääsevämme tunturinousuun. Pienemmän virran varsi oli varsin teknistä kivikkoa, mutta samalla kertaa erittäin ajettavaa, eli kunnon enskapätkää kilometritolkulla.

Pellisentunturin päälle tunkkasimme pyöriä lähes koko matkan, nousu on loivaa mutta samalla kohtuukivikkoista. Nousun loivettua pääsimme taas polkemaan, ja tunturin päällä puurajan yläpuolella kulkikin erittäin ajettavaa pätkää. Pellisen ylitettyämme, saavuimme viimeiselle etapille, joka on kirsikka kakun päällä tai sokeri pohjalla; noin kuuden kilometrin mittainen alamäkibaana Kultahaminaan. Suoriuduimme tästä “erikoiskokeesta” alle 20 minuutissa, joten vauhtia riitti (ja jäätyneitä/tunnottomia sormia).

Kultahaminassa vietimme rattoisasti pari tuntia kodassa. Söimme ja vaihdoimme vaatetusta, jonka jälkeen jokivene poimi meidät kyytiin ja kuljetti takaisin lähtöpaikalle. Ajoaikaa kului hieman yli kuusi tuntia, josta suurin osa vesisateessa. Sanomattakin on selvää, että sauna tuntui melko hyvälle, koska venekyytikään ei ollut ihan lämpimin mahdollinen! Lukemat: ajomatkaa 42km, nousumetrejä 750. Tomilla keskisyke 148 ja 3600 kcal (?), Janilla keskisyke 137 ja 2573 kcal. Kokonaisaika 6:17, keskinopeus n. 5km/h (liikkeellä 7 km/h).

Lappi on siitä mukava paikka, että vettä ei tarvitse kiikuttaa litratolkulla mukana, vaan sitä voi tankata tarpeen mukaan reitin varrelta.

Laittaisimme tähän vielä GPS-trackin, mutta Traxmeet-palvelu on tällä nettiyhteydellä sairaaaan hidas, joten träkki tulee myöhemmin!

Tags:

2 Responses to “Sunnuntai ajettu, vesisateessa…”

  1. Teemo Says:

    Toivottavasti laitatte Lemmenjoen reissulta vielä lisää kuvia!? Olisi itselläkin tarkoitus ajella samoilla poluilla myöhemmin kesällä…

  2. Jani Mähönen Says:

    Laitetaan lisää kuvia. Lemmenjoelta ja Saariselältä tulee kokonaiset galleriat Tuskan nettisivuille, mutta täältä niiden lataaminen on yhtä miellyttävää kuin pistelisi itseään harpilla polveen. Juhannuksen jälkeen varmasti on katsottavaa lisää…

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.